Fenia Niemitz
Fenian äiti Pirjo Niemitz kertoo:

Fenia aloitti ratsastuksen varhain. Hän istui hevosen selässä ensimmäisen kerran jo yhden vuoden neljän kuukauden ikäisenä Vaajasalon lastentarhassa. Hevonen oli Kuvio, joka eli melkein 30-vuotiaaksi. Ensikosketuksen jälkeen ei sitten hevosteluun ole loppua tullut. Joka ainoassa huvipuistossa piti käydä talutusratsastuksessa. My Little Pony oli ihastuttava leikki ja poneja oli kaikenrotuisia. Barbie-hevoset olivat seuraava mielenkiinnon kohde, sitten tallit jne.

Varsinaisesti oikean ratsastuksen Fenia aloitti seitsemän vanhana Siilin Ratsastuskeskuksella opettajanaan Riikka Koljonen. Pian kuitenkin opettajaksi vaihtui Salla Huttunen. Fenia aloitti ja lopetti ratsastelua monta monituista kertaa parin vuoden ajan, kunnes syksyllä 1999 siirtyi valmennusryhmään. Pian sitten Fenia alkoi toivoa omaa ponia, mitä Kiki Nybergkin suositteli ja oma valmentaja toivoi. Pidin ehdotusta täysin mahdottomana. Kollegani Tuulikki valaisi käsitystäni, hän sanoi: "Jos sinun ei tarvitse ottaa lainaa, niin tietysti ostat ponin. Et koskaan tiedä, mitä itsellesi tai tyttärellesi sattuu." Hänen 21-vuotias poikansa oli sairastunut vuotta aikaisemmin vaikeaan syöpään ja menehtyi sitten sairauteensa 23-vuotiaana. Asia oli harvinaisen selvä. Näin Nora-ponista tuli tavallaan Tuukan muisto.

Nora-G -poni olikin Saksassa ja kävimme jouluna 1999 tutustumassa siihen. Nora ostettiin ja se tuli tammikuussa 2000 Suomeen. Näin alkoi Fenian varsinainen kilpailu-ura. Ensin oli ajatuksissa ura estepuolella, mikä varsin pian se muuttui kuitenkin koulupainotteiseksi. Syksyllä 2000 Fenia pääsi Itä-Suomen aluekouluvalmennukseen Nora-ponillaan.Kesän 2000 kisat olivat melko pienimuotoiset. Kohokohta oli Ypäjän poniderby. Ensimmäisenä päivänä Fenia ei saanut edes hyväksyttyä tulosta, mikä johti suureen suruun. Onneksi toisena päivänä rata onnistui jo paljon paremmin. Se oli ensi kosketus Ypäjään, mutta ei tosiaankaan viimeinen. Fenia hyppäsi myös Nora-ponillaan ja oli alue-esterenkaassa. Nora jopa voitti Ypäjällä 100 cm:n radan. Kevättalvella 2001 Nora kuitenkin satutti jalkansa. Kuntoutuksen jälkeen tilanne ei ollut optimaalinen ja koko kesän Nora lomaili laitumella. Monen keskustelun ja mietinnän jälkeen Fenia otti pikku Bélan kisaponikseen. He tekivät upean uran: pääsivät Hevoshullu Power Cup -finaaliin ja menestyivät Ypäjällä ja saivat monta ruusuketta. Fenia osallistui ensimmäisiin SM-kisoihinsa Tylan Express -ponilla 2001 Helsingissä Laaksolla. Kyseisellä areenalla ratsastettiin v. 1952 olympialaiset. Saaliina oli kelpo tulos ja paljon kokemusta.

Fenia sai Noran kaveriksi Felix-ponin. Ihana poni, mutta kouluradoilla turhan kiireinen. Esteradoilla loistava ja Fenia oli jälleen este-aluevalmennuksessa. Fenia ja Felix olivat ihastuttava pari. Tyttö kuitenkin huomasi, että kouluratsastus on enemmän hänen aluettaan.

Pitkin vuotta 2003 etsimme Suomesta sopivaa uutta kouluponia, mutta sitä ei löytynyt. Otin yhteyttä Jenny Erikssoniin Saksaan ja päätimme lähteä etsimään Fenialle ponia hänen viimeiseksi ponivuodekseen. Lokakuussa 2003 Seutulan lentokentällä tapasimme Jennyn. Hauska yhteensattuma on, että Fenian setä asuu kymmenen minuutin automatkan päässä Jennyn tallilta.

Kiersimme ympäriinsä Saksassa ponisoppailun merkeissä. Sitten Saksan maajoukkuevalmentajan tallilta löytyi Se Poni. Ensin Fenia ei tykästynyt Humphrey-poniin. Saksan maajoukkuevalmentaja, Jenny ja minä olimme kuitenkin vakuuttuneita valinnasta. Humppa (Jennyn nimivalinta) tuli sitten Ypäjälle. Fenia istui ponin selässä neljä kertaa ja heidät valittiin B-renkaaseen. He kisasivat myös samalla reissulla Ypäjällä, mutta eivät sijoittuneet, saivat kuitenkin yli 60 prosenttia. Se jäikin ratsukon ainoaksi kisaksi ilman sijoitusta.

Vuosi 2004 oli Fenialle upea. Ei tarvinnut hakea A- renkaaseen, kutsu tuli leireille. Ensimmäisissä PM-katsastuksissa sijoitus oli toinen. Kansallisissa kisoissa tuli voittoja ja sijoittumisia. PM-katsastuksissa erinomaiset menestykset, sijoittumiset kaikissa kisoissa. Ratsukko voitti myös aluehallimestaruuden ja aluemestaruuden, ja näissä kisoissa Fenia oli Nora-G -ponillaan toiseksi paras poniratsastaja. Fenia ja Humphrey olivat kaudella 2004 kiinnostuksen ja keskustelun aihe ratsastuspiireissä. Kansallisella tasolla ratsukko saavutti poniratsukoista eniten koulurankingpisteitä.

Kutsu maajoukkueeseen tuli, ehkä ei kuitenkaan yllätyksenä. PM- kisat oli hieno tapahtuma ja antoi paljon kokemusta ponin kanssa matkustamisesta ulkomaille, eläinlääkäritarkastuksista, yhteistyöstä, sosiaalisudesta ja valmennustyöstä. Jenny Eriksson ja Kiki Nyberg ovat loistavia valmentajia ja tekevät työnsä pyyteettömästi. Tuloksena ponijoukkueella oli joukkuepronssimitali, joka on harvinaista herkkua myös Siilin Ratsastajille.

Valmennukset ja kisat jatkuivat Suomessa. Fenia ja Humphrey pokkasivat halli-SM-kultaa Ypäjällä 31.10.2004. Se oli upea päätös hienolle ponikaudelle 2004. Fenia on saavuttanut poniurallaan todella paljon. Kiitos kuuluu erityisesti hänen henkilökohtaiselle valmentajalleen Salla Huttuselle ja myös Jenny Erikssonille sekä Kiki Nybergille. Itselleni äitinä annan kymmenen pistettä ja papukaijamerkin.

Tähän asti ratsastus on ollut Kehä III:n sisäpuolella asuvien heiniä. Fenia on näyttänyt, että myös Savossa osataan ratsastaa. Itse olen ollut mukana täydestä sydämestä ja nauttinut menestyksestä ja ottanut osaa suruihin. Mielenkiinnolla katsomme uutta kisakautta, kun Fenia siirtyy hevosiin. Edessä on hurja muutos ja aivan uudet vaatimukset. Onneksi on Jenny, joka on valinnut Fenialle uuden hevosen.

Poneistamme vielä. Felix sai uuden omistajan ja on nyt pikkuponien A-esterenkaassa, Humphrey on Helsingissä ja Nora saanee piakkoin uuden omistajan. Olemme rakastaneet kaikkia ponejamme. Itseäni lähinnä on ollut Nora, jonka olisin voinut pitää itselläni. Hän on niin ihana. Toivottavasti joku poniratsastaja saa kokea Fenian tavoin onnistumisen elämyksiä Noran kanssa.

Kuva
<-- Palaa takaisin